Nelosia ja amerikkalaisia, Liisoja ja vesimeloneja

Elokuu ja huiman kuukauden kestävä kesäloma alkoi, mutta kerron teille nyt mitä tein kesäkuussa koska voin. Oon varmaan miljoona kertaa maininnut miten mun koulussa kaikki on tosi rikkaita, siispä munkin luokka lähti kesäkuun alussa kolmeks viikoks Bostoniin luokkaretkelle :__D se meinas tosin sitä että joka päivä kuus tuntia opiskelua eikä saa lähteä ittekseen vaeltelemaan, plus siitä ois pitäny maksaa tyyliin saman verran mitä maksoin koko mun vaihtovuodesta niin vilkutin sitten hyvästit mun mahdollisuudelle käydä Amerikassa sekä 5D-luokalle ja painuin astetta alemmas, 4D:lle!

Jos totta puhutaan niin se, että pääsin uudelle luokalle oli ehkä paras asia mitä mulle oli siihen mennessä täällä tapahtunut. Olin sen verran sopeutunut olemaan ton luokan kanssa etten ees aatellut että jotain oli vikana, mutta kun pääsin alottamaan uudestaan niin voi pojat :--D 4D:llä oli niin paljon enemmän ihmisiä jotka oli kiinnostuneita samoista asioista, tunnelma oli niin paljon valosampi ja kaikki halus taas puhua mulle. Ja tällä kertaa osasin jopa puhua takas niin, että ne ei kyllästynyt ja lopettaneet yrittämistä, mikä oli oikeestaan mun oman luokan kanssa jo käynyt. Niillä oli muutenkin niin jämpti kuva perusvaihtarista, "sellanen random joka vaan tulee oleskelemaan vuodeks ja lähtee pois, eikä siihen tartte sen kummemmin kiinnittää huomiota. Sille voi yrittää puhua englantia, mutta sillä ei oo omia ajatuksia eikä se oo ihmisenä mitenkään mielenkiintoinen kuten me japanilaiset" -tyyliin.

Nelosten luona kukaan ei yrittänyt puhua mulle englantia, mut otettiin heti porukkaan, sain ties kuinka monta halia ja ties mitä ihanaa :') oli niin mahtavaa saada alottaa alusta niin, että osasin puhua ja olla oma itteni. Vitosten luona olin jämähtänyt olemaan toi tyypillinen ja tylsä vaihtari, josta kukaan ei ollu kiinnostunut. Sen jälkeen kun mun luokka tuli takas niin asiat oli muuttunut tosi paljon ja kaikki ihan säikähti miten hyvä musta oli tullut japanissa kun olin saanut puhua sitä niin paljon, aluks vaikutti että oisin voinut selvitä ja poistaa täysin sen kuvan minkä ne oli musta saaneet mutta loppujen lopuks halusin vaan takas nelosten luo, missä mun oikee paikka tuntu olevan. Mainitsin siitä mun LP:lle ja mietin senkin jälkeen vielä kauan että onko ne neloset nyt oikeesti niin parempia, vitosten asennekin mua kohtaan kun alko pikkuhiljaa muuttua, mutta lopulta kävi niin että kesäloman jälkeen musta tulee siis nelosluokkalainen.

Nelosia takaapäin, Paavon omistaja on Nagi-chan ja vieressä
Sho-kkee :D ja toi pää on Mayu-chan.

Nelosten kanssa olemiseen liittyi myös toinenkin juju. Mun kouluun tuli kahdeks viikoks kaks Amerikkalaista vaihtaria, mitä olin täällä ylväässä yksinäisyydessäni kovinkin odottanut. Toisen kanssa ystävystyin, toinen pääty vihaamaan mua XD Olin meistä kolmesta kaikista suosituin. En tiedä johtuiko se siitä että mulla oli vaaleimmat hiukset vai siitä, että osasin puhua eniten japania ja että olin ihan paras tyyppi - haluaisin sanoa että kaks jälkimmäistä mutta mun taitaa olla pakko hyväksyä syyksi myös numero yksi :--D Ne muistutti mua ujoudessaan ja tietämättömyydessään (mutta silti yrityksessään olla täysin osaavia ja cooleja) mua itteäni parin ekan viikon aikana, ymmärsin niiden tunteet hyvin joten ne oli kyllä vähän raukkoja siinä mielessä, mutta mä vaan itsekkäästi paistattelin suosiossani, annoin niiden puhua keskenään englantia ja hengailin japanilaisten kanssa. Ne oli tosin tulleet samasta koulusta ja oli jo hyviä kavereita ennen tänne tuloa joten.. Ja mun mielestä olin kyllä ansainnut paikkani valtaistuimella et eipä siinä mitään :| superstar forevah.

Niinpä se toinen niistä, Diana, ei oikeen ikinä puhunut mulle mitään, tuijotti vaan suoraan mun sieluun ja yritti tajunnanvoimalla repiä sen palasiks tai jotain :--D mutta Tristanin kanssa meistä tuli ystäviä, ehkä sen takia että sen kahden viikon ajan mitä se oli täällä, se vietti mun LPn talossa. Oli ihan virkistävää harjottaa vähän englanninkieltäänkin. Käytiin sen ja yhen yliopistolaisen, Chihanan kanssa muuten karaokessa, jonka biisilistalta löytyy kyllä ihan mitä tahansa kun vaan jaksaa ettiä. Oli kyl jännä kun Tristan ei puhunut kunnolla japania, Chihana ei puhunut kunnolla englantia ja ite osasin molempia niin mulla ei ollut mitään hajua kumpaa pitäis puhua, olin ihan sekasin :--D päädyin kyllä suurimmaks osaks höpöttämään japaniks, Tristankin sai siinä vähän harjotella ja jos se ei ymmärtänyt niin koitin sitten selittää sille. Lauluja laulettiin molemmilla kielillä ja syötiin sit vielä Italialaista tiramisua jälkkäriks. Japanissa muuten Euroopan maista tulleet jälkkärit ym. on tosi suosittuja, on hassua miten oon täällä maistanut ekaa kertaa ranskalaisia macaron-leivoksia, Italian tiramisua, kiinalaista annindofua ja amerikkalaisia pannukakkuja. Kaikki tuoreena suoraan Japanista.

Kävipä muuten niin hyvä tuuri sitten, että sinä aikana kun olin nelosten luona, koko luokka-aste kävi pienellä päiväretkellä Tokiossa katsomassa - duuuu, dudududu duuuu - Oopperan kummituksen, tai toisin sanoen, オペラ座の怪人 (operaza no kaijin) ! Lontoon alkuperäinen produktio japaniksi. :--D olin ihan täpinöissäni koska rakastan musikaaleja, ja se olikin kyllä ihan tosi hyvä, mutta kyllä se on vaan loppujen lopuksi parempi englanniksi. Plus Kummitus oli ihan liian bassovibrato ja limanen, ei sellanen mystinen ja seksikäs. Christine oli tosi jees. Mut jotenkin se laulu kuulostaa vaan vähän tönköltä japaniks käännettynä, olihan niitä hyviäkin kohtia mutta.. No jaa :D onpahan ainakin nähty. Pari viikko sen jälkeen koulun käytävillä kaiku joka puolelta jos mitäkin niistä biiseistä, oli jotenki tosi hauskaa itekin vaan alkaa täysiä laulamaan ja saada kaikki mukaan. Täällä oli vähän aikaa kyllä tosi Oopperan kummitus -painotteista, telkkaristaki tuli varmaan kahesti 25. juhlavuoden Lontoo-filmaus, joista toisen host-isä oli kivana yllätyksenä nauhottanu ja polttanut mulle levylle :') <3

Seuraavana viikonloppuna oli sit vuorossa mun toinen Tokion reissu, tällä kertaa suuntana Asakusa ja Akihabara. Yks AFS-tyyppi ja sen kaks yliopistolaistytärtä, joiden koulut on siis Tokiossa. Menin taas mun LPlle sit yöks koska siitä on oikeelle asemalle paljon lyhyempi matka - ja kuten jo aiemmin mainitsin, Tristankin oli sitte siellä :__) Mut eka nyt jotain kuvia siitä reissusta..

Matkaseuraa plus random maskimies

Asakusa, Tokio. Turistien suosiman sensō-ji (Tokion vanhin) buddhatemppelin sisäänkäynti.

Nakamisedōri, kauppakatu joka on heti ton portin jälkeen,
"paskat mistään temppeleistä, myydään ihmisille tuliaiskrääsää!" :D

Asakusa on siis tosiaan tunnettu tosta temppelistään, jonka aluetta lukuunottamatta pilvenpiirtäjät kyllä kohosi korkealla, sijaitseehan Asakusassa myös Tokyo Skytree, maailman toiseksi korkein näköalatorni joka on sekin kuuluisa nähtävyys. Tuolla oli tosiaan aika paljon turisteja ja sen mukaiset oli myös kaupatkin. Käveltiin vähän sitä temppeliä kattomaan, satuttiin näkemään sellasilla isoilla lampputorneilla taiteilevia festivaaliin harjottelevia tyyppejä, oli kyllä niin lähellä ettei kaatunu ne :D paljon lamppuja roikkuu siis ison tikun nokassa riveinä. En ottanu kuvaa mutta joo. Satuin kans näkemään riksoja joita nuoret miehet veti, en tienny että niitä vieläki kulkee mut kai sekin on hyvä turistien houkutuskeino.

Syötiin lounaaksi okonomiyakia ja monjayakia, joiden ainekset tilataan,
sitten se paistetaan ite ja syödään : ) ei näytä kovin oksennusta paremmalta
tässä kuvassa mutta hyviä ne on, uskokaa pois.

Asakusan jälkeen oli vuorossa Akihabara, tai kuten siihen usein lyhyesti viitataan, Akiba. Akihabara on tunnettu otaku-kulttuurin, eli animesta, mangasta, figuureista ynnä muusta pitävän porukan keskuksena. On elektroniikkaa, pelejä, tietokoneiden osia, animetuotteita, ties mitä, niin käytettyä kuin uuttakin. Hintatasosta en osaa sanoa, kaikki aina sanoo että tuolla on elektroniikka esim. paljon halvempaa mutta en sitä niin ehtinyt katsoa :__D Voi olla että onkin, mutta jos on niin en usko että ainakaan niin paljoa. Ellei siten satu jotain käytettyä herkkupalaa löytämään.

Kigurumeja ja kaikkea pehmeää ja söpöä ja kivaa.

Tuliaisiks, anyone? :---D miten ois?

Noi kaks ekaa kuvaa Akihabarasta on siis Chuuōdōri-nimiseltä pääkadulta jossa viikonloppuisin ei kulje autoja vaan se on pyhitetty vaan jalankulkijoille. Tolla hetkellä se oli kyllä suhtkoht tyhjänä mutta.. :D Tämä Chuuōdōrin ns. jalankulkijoiden taivas oli vuonna 2008 tapahtuneen Akihabaran massamurhan jälkeen kielletty mutta jatkui taas normaalisti viime vuoden tammikuusta lähtien. Kierreltiin hetken aikaa ja palattiin sitten nätisti Tsukubaan, jossa mentiin LPn, sen miehen ja Tristanin kanssa korealaiseen BBQ -ravintolaan, missä tilataan lihaa ja paistetaan se sitten ite. Tollanen ravintolassa itse paistaminen on kyllä aika yleistä täällä, täytyy sanoa.

Tokiossa oloa lukuunottamatta olin sitten Tristanin kanssa, käytiin vähän kiertämässä kaupunkia, juteltiin kaikkea syvällistä, otettiin valokuvia ja katottiin Oopperan kummitus (tällä kertaa elokuva) puoliväliin asti :--D pelasin kans Dissidiaa sen PSP:llä, oli ihan rentoa.

                     

Maanantaina sit oli Tristanin (ja Dianan) vika koulupäivä, jonka jälkeen ne lähti vähän alle kaheks viikoks kiertelemään, ensimmäisenä suuntanaan Kioto. Aattelin etten ois moksiskaan siitä että ne, tai no siis Tristan lähtee, mutta jo aamusta mulla oli sellanen hassu tunne mahassa. Kun ne piti niiden parin lauseen jäähyväispuhetta ja sen jälkeen lähti odottelemaan asemalle lähtöä ja kaikki muut, mukaan lukien minä, jäi vielä sinne saliin kuuntelemaan jotain ilmoitusluontoisia asioita, mulle tuli paniikki etten oikeesti tuu näkemään sitä varmaan enää ikinä enkä ees sanonu heippa.

Livahdin rivistä siis mun luokanvalvojan luo, sanoin että meen hyvästelemään mun ystävän ja juoksin Tristanin perään :--D se oli oikeesti ihan niinku jostain leffasta. Hengailtiin siinä sit vielä jonkun aikaa kun niiden juna lähti vasta tunnin päästä, aattelin että sanoisin heiheit sitten kun ne lähtee koululta mutta sit se opettaja joka odotteli niiden kanssa vaan passitti mut niiden mukaan asemalle asti, haha. No, siellä sitten vihdoin hyvästeltyäni Amerikkalaisen toverini kävin mukana olleen opettajan kanssa kaupassa ostamassa mehua ja palasin paikalleni koulun penkille istumaan, nöyränä ja yksin. No, enhän mä tietenkään yksin ollut, mulla oli ympärillä vielä kaikki mun japanilaiset kaverit, mutta jotenkin sillä hetkellä oli vaan niin erkaantunut fiilis niistä, etten kuulu joukkoon, oon gaijin, ulkomaalainen. Kun Tristan lähti, tajusin miten pitkä aika mulla on oikeesti vielä jäljellä täällä. Sen kanssa pysty puhua asioista joita japanilaiset ei hyvin ymmärrä, ja en tiiä, jotenki mulla vaan synkkas sen kaa niin hyvin :'D

Sen jälkeen mulla tuli siis luonnollisesti pieni koti-ikävä, mutta pääsin siitä sitten taas ties kuinka monennen kerran yli, jälleen kerran vahvempana kuin koskaan. Ne oli täällä vain vähän yli kolme viikkoa, kaks niistä koulussa, mikä tuntuu kymmeneen ja puoleen kuukauteen verrattuna tosi mitättömältä ja niin helpolta. Niiden ei tarvinnut miettiä oikeestaan mitään pidemmän päälle. Mun täytyy, ja siksi oon ylpeä ittestäni. On vuosiohjelmassakin jo muutama tyyppi jotka on lähteneet kotiin, syystä tai toisesta. Mulla on jäljellä vielä puoli vuotta, ja uskon että mulla tulee olemaan ihan yhtälailla supermahtavaa kuin kamalaakin, oon kuitenkin sen verran realisti, eikä tää oo tähänkään mennessä mitään ruusuilla tanssimista ollut, joten te kaikki kateelliset voitte nyt huokaista helpotuksesta ja hörähtää nätisti :DD Tulevat vaihtarit joita pääsin nyt pelottelemasta, voitte tekin olla ihan kevein mielin, sillä kun tähänkin asti vertaa kaikkea hyvää ja huonoa, tää on sen arvosta. Ja kasvattavaa. Todellakin. Kannattaa ottaa haaste vastaan.

Takana Malon ja edessä Lucky : )

mun batmankassi lol

Alko käydä sen verran vakavaks että tähän väliin kevennys, hostperheen koirat ja kassi jonka sain kun ostin alusvaatteita. Tämän tiedon myötä kaikilla on varmasti parempi mieli joten voidaan jatkaa eteenpäin -->

Seuraava kesäkuun koitos oli, mikäs muukaan kuin maratooni! Juoksemista +30 asteen helteessä, hip hei. Kun sanon maratooni en kuitenkaan tarkoita sitä aitoa ja oikeaa, vaan ihan vaan viiden kilometrin pientä pyrähdystä :--D minä, Yurie, Atsushi, mama, Asa-chan (maman kaveri, se keraamikko josta joskus kerroin) ja sen tytär käytiin urheana eräs kaunis sunnuntaipäivä juoksemassa suikamarazon, eli vesimeloonimaratooni. Teeman mukaisesti meiän oli tarkotus alunperin valmistaa jotkut mekot, tai sitten t-paita, tai hattu, tai jotain vesimelooneihin liittyvää, mutta koska aika loppui kesken, päädyttiin Yurien kanssa vähän erilaiseen ratkaisuun.

Lissut ja teinipeili.

paljastin todellisen minäni
(ps. en tiiä miks tää käänty näin päin wat)

Että näin. Tykätään molemmat Alice in Wonderland -teemasta ja koska ollaan niin kauniita ja ihania, päätettiin juosta Aliceks pukeutuneina :--D tota peruukkia en kyllä pitäny päässä, oli liian kuuma, mutta oli silti tosi hauskaa. Sen juoksumatkan varrella oli paljon ihmisiä kattomassa ja kannustamassa, meille sanottiin ties kuinka monta kertaa että kawaii kawaii, pikkuset sanoi äideilleen miten tuolla juoksee kaks Liisaa, yks mies joka juoksi jossain vaiheessa meidän ohi pyysi saako se ottaa kuvan ja siinä sitten hölkätessään näpsäs sen XD Yhessä kohtaa istu sellanen tosi sulonen vanhainkodillinen mummoja, kaikki pyörätuoleissa ja nätissä rivissä huusi että hyvä hyvä jaksa jaksa :') ja jotkut porukat rummutti sellasia japanilaisia rumpuja aina vähän matkan välein ja aa.. Oli tosi hauskaa, aattelin etten jaksais juosta mutta siinähän se meni nauraessa koko matka. Plus neljän kilsan kohdalla sai pysähtyä syömään palan vesimelonia, nam. Kaikenkaikkiaan juoksuun meni n. 38 minuuttia joten ei me nyt NIIN hitaita oltu.. :D

Sellanen kesäkuu. Kun te siellä Suomessa jo lomailitte, mä kävin vielä ahkerasti koulussa, täällä alkoi kesäloma vasta heinäkuun lopulla ja tosiaan päättyy siihen kun syyskuu alkaa :D Ehdin jo noin viikko sitten käydä pienellä reissulla Kiotossa, kaverin kanssa pyörähdin leffassa katsomassa disneyn uutta Meridaa (<3 rakkaus, RAKKAUS, RAKKAUS I TELL YOU! joku päivä oikeesti ostan hevosen ja jousipyssyn ja lähen Skotlantiin seikkailemaan), koulullakin kävin tennistä pelaamassa koska ai niin liityin koulun tennisklubiin :__D tiiän et on tosi vaikee kuvitella mua pelaamassa tennistä mut se on ihan hauskaa ja oon kuulemma luontaislahjakkuus. Japanissahan kesäloma meinaa tosiaan sitä että mennään kouluun, mutta koska oon huono oppilas niin oon käynyt siellä tähän mennessä vaan kerran. Muuten oon vaan pyörinyt ympyrää, laulellut ja soitellut pianoa, nukkunut ja kaikkea muuta jännää. Kävin mm. yks päivä etsimässä 7/11 -konbinia (eli 24 tuntia auki oleva pieni kauppa joita on täällä PALJON - Lawson, Ministop, 7/11, Coco..) pyöräillen, aikeinani ostaa lounasta, mutta päädyin polkemaan ympäriinsä kahdeksi tunniksi jalat ja kädet punasena, aurinkorasvaa suihkutellen, janoisena, nälkäisenä, palaneena ja väsyneenä, enkä meinannut ees löytää takas XDD sit kun vihdoin onnistuin tulemaan kotiin, mummi lähti mun kanssa sinne mihin mun alunperin oli pitänyt mennä ja sain kuin sainkin ruokaa ;__; jee. Tässä kaikki tältä erää. Parin päivän päästä lähden neljäksi päiväksi Fuji-vuorelle samoilemaan, eli toisin sanoen olemaan leirillä muiden vaihtareidein kanssa : ) eka kerta kun nään muita AFS-vaihtareita joten ihan kiva silleen. Mut joo. Näkemisiin o/ <3

<mainos> Ai niin ja vilkaskaahan mun Keski-pohjanmaalehden nettiblogia kans, sinnekin oon joka kuukausi kerran kirjotellut! http://kp24.fi/japanista </mainos>

Kesäkuva. Ihan yhtä pahaa miltä se kuulostaakin. Eka se maistu raikkaalta ja virkistävältä
vesimelonilimsalta, mutta sen jälkeen se maistuu hieltä. :--D miks siihen piti suolaakin tunkea.
Oh Japan <3