16.11.2011

Orientoitumista

Matkalla Helsinkiin..
Meillä oli siis viime viikonloppuna AFS:n talvilähtijöiden orientaatioleiri, 1. ja 2. osa. Eka osa oli sellanen missä myös vanhemmat oli mukana, se oli sellanen parin tunnin infotilaisuus missä luennoitiin kulttuurista ja kaikesta vaihtoon liittyvästä. Osa oli sellasta mitä jo oikeestaan tiesi mutta oli myös tosi mielenkiintosia juttuja :--)

Sen jälkeen lähettiin bussilla Porvooseen Övikin leirikeskukseen jossa se leiri oli, vanhemmat jäi vielä toiseks pariks tunniks sinne Helsingin yliopistolle. Matka kesti jotain tunnin, jonka jälkeen syötiin (perus) ja sitten oli sellasia tosi leirimäisiä tutustumisleikkejä :D niitä oli aika paljon, minkä lisäks oli myös enemmän vaihtoon liittyviä leikkejä joita sitten pohdittiin ja näin, esim. sellanen missä oli neljä eri perhettä joista lueteltiin asioita ja piti aina vaihtaa perhettä sen mukaan kun haluaa ja lopuks vähän tutkailtiin niitä.
Juuri noin lapsukaiset, vaihtakaa perheitä sekunnin välein, köh..


Sen lisäksi oli sitten sellaisia pienryhmiä joissa juteltiin ja tehtiin kaikkia harjoituksia. Kolmantena oli vielä maaryhmät, joissa oli kaikki samaan paikkaan menevät ja sitten sai kysellä kaikkea niiltä vetäjiltä, jotka oli siis kaikki returneita. Kaks niistä oli Japanissa aiemmin ollutta vaihtaria, jotka sitten veti meidän porukkaa, plus tietty muut Japaniin lähtijät, joita oli kahdeksan. Muihin maihin menijöitä sieltä oli Uusi-Seelantiin, joita oli eniten, ja sitten vaan muutamia Italiaan, Chileen, Costa Ricaan ja Argentiinaan.


Joo no tossa nyt on toi leiriohjelma, vaikka toi on aika suppea siinä mielessä että siinä mikä siellä oli seinällä luki paljon enemmän : D tohon lauantain iltaohjelmaan sisältyi aika muikeaan suomalaiseen tapaan saunomista ja makkaranpaistoa. Sitten oli myös yleistä jutustelua ja niin pois päin. Ja noilla sessioilla oli kaikilla joo tollaset hienot nimet mutta mm. eka maaryhmä meni suunnilleen vaan siihen että puhuttiin kännyköistä ja hameiden pituuksista 8'D
   
                
Tärähtäneet vaihtarit HAhahkajhslgvnl
(Noora ja Johannes, Japani ja Japani)
Anna, Roosa ja Saija - Argentiina, Uusi-Seelanti, Uusi-Seelanti
Ryhmäkuva - etsi Japanivaihtarit : DD
Kas, heti paljon valosampaa kun on vaan Japani-porukka :--D

Mutta joo, kaiken kaikkiaan oli tosi mukava leiri ja ihmiset oli kivoja, oli ihanaa tavata pitkästä aikaa uusia ihmisiä, vaikka voi olla että Japanissa saan siitä kyllä tarpeekseni.. XD No joo, mutta niin tai näin, kiitos kaikille!

Joillakin lähtö on jo tammikuussa ja sen takia tuo leiri oli varmaan jo nyt, mutta jotenkin tuli tosi sellainen lähtöfiilis, oon jo ihan pakkaamassa laukut ja menossa, mutta on siihen kuitenkin vielä neljä kuukautta.. Niin ja virallinen matkapäivä muuten tuli, se on 20.3 kello 17.20 :D Tuntuu jotenkin todemmalta kun on nyt toi päiväkin. Ja mitä tuohon laukkujen pakkaamiseen tulee, toiselta kantilta taas tuntuu siltä etten haluais vielä mennä.. Ota siitäkin nyt sitten selvää. On tää vaihtarina oleminen vaan tosi tunnerikasta aikaa.


BONUS off-topic! Tää tuli postissta tossa yks päivä, olen nyt pelaillut sitä ja ihan hyvä kyllä on c: kohtahan se Skyward Swordkin taitaa tipahtaa postiluukkuun..


P.S. Onko tätä sinistä tekstiä kauheen vaikee lukea vai näyttääkö se ihan ookoolta? 8'D

3.11.2011

Miili

Filosofoidaan. Mitä Miili on?

Ajattelin nyt vähän valottaa teille henkilöä tekstin takana sen verran kuin pystyn, itsestäni on aina hauska tietää millainen tyyppi jotain blogia kirjoittaa :D Joten, katsotaas..

Kerroin jo tosiaan opiskelevani ammattilukiossa, ammattipuolenani musiikki, tarkemmin ottaen klassinen muusikko, klarinetisti. Pääsin musiikkiluokalle kolmannella ja olen soittanut siitä asti. Luonnollisesti, musiikki on minulle tärkeää, mutta en ole vielä varma haluanko siitä ammattia. Taide kun kiinnostaa minua muissakin muodossa; kuvataiteena, tekstinä, esitettynä, miten tahansa ilmaistuna. En ole tarpeeksi taitava tai kärsivällinen ryhtyäkseni kuvataitelijaksi, mutta musiikin lisäksi pidän kovasti myös kirjoittamisesta ja lukemisesta. Esittävä taide näyttelemisen muodossa on sekin jotain mitä olen harkinnut opiskelevani tulevaisuudessa. Jos taide jätetään sivuun, olen kiinnostunut historiasta, psykologiasta ja filosofiasta. Eri kielet ja kulttuuritkin herättävät mielenkiintoa.

Uskon, että minulla tulee Japanissa olemaan aikaa pohtia asioita, elämää ja itseäni, jonka jälkeen ehkä osaan sanoa mikä minusta tulee. Tai sitten en. 8'D

Vapaa-ajalla, sillä vähällä mikä minulla on ottaen huomioon kaksoistutkinto, pidän mm. pelaamisesta. Zeldat, Final Fantasyt, Laytonit, Pokémonit, Mariot, Tales of-pelit, strategiapelit, useat online-pelit, sitäkin useammat roolipelit ja ties mitkä muut iskevät kuin vesi tuleen. Nautin kevyistä komediasarjoista kuten Frendit, Scrubs ja The Big Bang Theory, Täydellisiä naisiakin olen seuraillut. Disney-leffat ovat yhä lähellä sydäntä ja yleisesti ottaen elokuvamakuni on aika laaja. Ja kyllä, katson silloin tällöin myös animea. Ei, en mene Japaniin sen takia.

Pidän musikaaleista, sillä niissä yhdistyy sekä teatteri että musiikki. Lontoo on mukava kaupunki, tee on hyvää ja sateenkaaret nättejä. Piirrän joskus. Klarinetin lisäksi olen soittanut pianoa ja vähän selloakin, tällä hetkellä sivuaineenani on laulu josta pidän kovasti, kuten myös kilpikonnista, pingviineistä ja pandoista c:

En yleensä osaa antaa ihmisille sellaista ensivaikutelmaa itsestäni kuin haluaisin, enkä välttämättä myöhemminkään pysty välittää sellaista kuvaa mikä minulla päässäni omasta itsestä on. Tämä on kuitenkin ominaisuus jota on mahdollisuus kehittää joten yritän koko ajan parantaa sosiaalista puoltani. Olen melko avarakatseinen ja suvaitsevainen useimpien asioiden kanssa.

Mutta alun kysymykseen vastatakseni, en tiedä. En tiedä mitä Miili on. Yllä olevat asiat ovat ainesosia, mutta en ihan tarkkaan osaa sanoa millainen valmis Miili on, vaikka eihän kukaan todellisuudessa ole valmis yhtään mihinkään. Tässä sitä kuitenkin kiikarit kädessä etsiskellään, jos vaikka horisontissa joskus näkyisi se minunkin eudaimoniani.

Ja nyt, koska tähän asti kaikki on ollut vaan sinistä väritöntä tekstiä, lopetan postauksen kuvalla! Itse ilkimys, tadaa~