16.11.2011

Orientoitumista

Matkalla Helsinkiin..
Meillä oli siis viime viikonloppuna AFS:n talvilähtijöiden orientaatioleiri, 1. ja 2. osa. Eka osa oli sellanen missä myös vanhemmat oli mukana, se oli sellanen parin tunnin infotilaisuus missä luennoitiin kulttuurista ja kaikesta vaihtoon liittyvästä. Osa oli sellasta mitä jo oikeestaan tiesi mutta oli myös tosi mielenkiintosia juttuja :--)

Sen jälkeen lähettiin bussilla Porvooseen Övikin leirikeskukseen jossa se leiri oli, vanhemmat jäi vielä toiseks pariks tunniks sinne Helsingin yliopistolle. Matka kesti jotain tunnin, jonka jälkeen syötiin (perus) ja sitten oli sellasia tosi leirimäisiä tutustumisleikkejä :D niitä oli aika paljon, minkä lisäks oli myös enemmän vaihtoon liittyviä leikkejä joita sitten pohdittiin ja näin, esim. sellanen missä oli neljä eri perhettä joista lueteltiin asioita ja piti aina vaihtaa perhettä sen mukaan kun haluaa ja lopuks vähän tutkailtiin niitä.
Juuri noin lapsukaiset, vaihtakaa perheitä sekunnin välein, köh..


Sen lisäksi oli sitten sellaisia pienryhmiä joissa juteltiin ja tehtiin kaikkia harjoituksia. Kolmantena oli vielä maaryhmät, joissa oli kaikki samaan paikkaan menevät ja sitten sai kysellä kaikkea niiltä vetäjiltä, jotka oli siis kaikki returneita. Kaks niistä oli Japanissa aiemmin ollutta vaihtaria, jotka sitten veti meidän porukkaa, plus tietty muut Japaniin lähtijät, joita oli kahdeksan. Muihin maihin menijöitä sieltä oli Uusi-Seelantiin, joita oli eniten, ja sitten vaan muutamia Italiaan, Chileen, Costa Ricaan ja Argentiinaan.


Joo no tossa nyt on toi leiriohjelma, vaikka toi on aika suppea siinä mielessä että siinä mikä siellä oli seinällä luki paljon enemmän : D tohon lauantain iltaohjelmaan sisältyi aika muikeaan suomalaiseen tapaan saunomista ja makkaranpaistoa. Sitten oli myös yleistä jutustelua ja niin pois päin. Ja noilla sessioilla oli kaikilla joo tollaset hienot nimet mutta mm. eka maaryhmä meni suunnilleen vaan siihen että puhuttiin kännyköistä ja hameiden pituuksista 8'D
   
                
Tärähtäneet vaihtarit HAhahkajhslgvnl
(Noora ja Johannes, Japani ja Japani)
Anna, Roosa ja Saija - Argentiina, Uusi-Seelanti, Uusi-Seelanti
Ryhmäkuva - etsi Japanivaihtarit : DD
Kas, heti paljon valosampaa kun on vaan Japani-porukka :--D

Mutta joo, kaiken kaikkiaan oli tosi mukava leiri ja ihmiset oli kivoja, oli ihanaa tavata pitkästä aikaa uusia ihmisiä, vaikka voi olla että Japanissa saan siitä kyllä tarpeekseni.. XD No joo, mutta niin tai näin, kiitos kaikille!

Joillakin lähtö on jo tammikuussa ja sen takia tuo leiri oli varmaan jo nyt, mutta jotenkin tuli tosi sellainen lähtöfiilis, oon jo ihan pakkaamassa laukut ja menossa, mutta on siihen kuitenkin vielä neljä kuukautta.. Niin ja virallinen matkapäivä muuten tuli, se on 20.3 kello 17.20 :D Tuntuu jotenkin todemmalta kun on nyt toi päiväkin. Ja mitä tuohon laukkujen pakkaamiseen tulee, toiselta kantilta taas tuntuu siltä etten haluais vielä mennä.. Ota siitäkin nyt sitten selvää. On tää vaihtarina oleminen vaan tosi tunnerikasta aikaa.


BONUS off-topic! Tää tuli postissta tossa yks päivä, olen nyt pelaillut sitä ja ihan hyvä kyllä on c: kohtahan se Skyward Swordkin taitaa tipahtaa postiluukkuun..


P.S. Onko tätä sinistä tekstiä kauheen vaikee lukea vai näyttääkö se ihan ookoolta? 8'D

6 kommenttia:

  1. JEE! Kiva postaus :3 Mutta sen sanon Miiliseni, että olisi tosi jees, jos kuvat olisi isompia 8DD Ja sininen on hyvä :3

    VastaaPoista
  2. Aijaa o3o mulla ne on ihan hyvän kokoisia, sellasia semikeskikokosia ja sit ku klikkaa ni menee isommaks jos tahtoo tota tekstiä nähä tai jotain :D

    VastaaPoista
  3. mustaki noi kuvat sais olla isompia ku se helpottais selaamista ettei kokoajan tartte klikkailla XD ja näyttäis ehkä paremmalta muutenki :)

    ja hyvä et oli kivaa ja kaikkee :D

    VastaaPoista
  4. oli kyl oikee jees nähä tyyppejä, itelleki tuli vaa kauheet lähtöfiilikset ja viel pitäs 4 kk jaksaa ootella. iha hyvä et sai purettua vaihtojuttuja samanhenkiselle porukalle, kun sama tilanne ja se yhteys kumminki porukalla. tosin tavallaan toi viikonloppu heitti pakan meitin päässä vähän turhankin sekasin aika mones asias et en tiiä sit.

    repesin btw tolle valojutulle plus ku toi jälkimmäinen kuva otettiin viel vähän myöhemmi :_D (no ehk minuutin ja eri kameral mut ihan sama--) jooh millonkoha jaksas alottaa oman blogin

    VastaaPoista
  5. Hehey! Melee, onks sulla ps3, siistiä jos on! ja kyllä.. on muuten helevetin hyvä peli. tv. Knakkerton.

    VastaaPoista
  6. No joo meillä on se kotona.. Ja hyvä peli on : D (ps. knakkerton ei sano mulle mitään)

    VastaaPoista